Taidekortteli – Helsinki

taidekortteli_2

Ensimmäiset taiteilijat löysivät Roihupellon teollisuusalueelta sen teollisuudelta vapautununeet tilat vuonna 2006. Roihupellon taiteilijakorttelissa toimii nykyään noin 60 eri alojen taitajaa: taidemaalareita, keraamikkoja, suunnittelijoita, graafikoita, kuvanveistäjiä, taidekäsityöläisiä, muotoilijoita, sarjakuvapiirtäjiä, valokuvaajia, kirjailijoita ja valotaiteilijoita.
 
Taidekortteli avautuu yleisölle jo perinteeksi muodostuneessa avointen ovien päivässä, joka yleensä järjestetään syksyisin. Vuonna 2019 avoimet ovet järjestetään 7.-8.9.2019. Avoimissa ovissa alueella järjestetään näyttelyitä ja tekijät ovat paikalla työtiloissaan. Teosten hankkiminen on mahdollista suoraan tekijöiltä. Tämän lisäksi alueen tekijät osallistuvat aktiivisesti omien alojensa tapahtumiin ja järjestävät mm. näyttelyitä myös alueen ulkopuolella.